Tämä essee on raportti Kierros-ääniteoksesta Teatterikorkeakoulun äänisuunnittelun professorille. Essee, kuten itse Kierroskin, on tehty yhdessä Miikka Ahlmanin kanssa.
Riikka: Olin yhteydessä Rovaniemen taidemuseoon ensimmäisen kerran keväällä 2002, kun etsin opiskeluihini liittyvää harjoittelupaikkaa. Harjoitteluni tein lopulta teatterin parissa. Taidemuseon kuraattori Leena Lohinivan kanssa käymäni keskustelut jäivät kuitenkin itämään.
Rovaniemen taidemuseo säilyttää Wihurin rahaston taidekokoelmaa. Sen tulee pitää määräajoin näyttely joka kootaan kokoelman teoksista. Vuonna 2003 Taidemuseo panosti vammaisten juhlavuoden kunniaksi erityisesti näyttelyiden saavutettavuuteen ja moniaistisuuteen. Sovimme Leenan kanssa, että toteutamme vuoden viimeiseen näyttelyyn ääni-installaation, joka liittyisi vammaisten juhlavuoden ja esteettömän vuorovaikutuksen viikon tapahtumiin. Installaatiosta tehtäisiin kevyempi versio internettiin, jotta parannettaisiin erityisryhmien ja Lapissa pitkien välimatkojen päässä asuvien henkilöiden mahdollisuutta tutustua teokseen.
Pyysin Miikka Ahlmania mukaan projektiin. Aloimme suunnitella teosta Miikan kanssa loppukeväällä 2003.
Päätimme ottaa teoksen aiheeksi jonkin tietyn rovaniemeläisen konkreettisen paikan tai ilmiön. Sieltä keräisimme teoksen äänimateriaalin: arkisia, tunnistettavia ja myös yllättäviä ääniä. Raakamateriaalista työstettäisiin siirtymiä synteettiseen ääneen. Halusimme käyttää konkreettista äänimateriaalia sen tunnistettavuuden takia. Operoisimme ja suhteuttaisimme sitä muilla elementeillä totunnaisten mielikuvien muuntelemiseksi ja tunnistamisen ohjailemiseksi. Konkreettisen ja synteettisen materiaalin yhdistyminen tilassa ja ajassa luo uuden kokonaisuuden.
Materiaali suhtautuisi vammaisten juhlavuoden teemaan ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin ajattelimme olevamme lähellä näkörajoitteisen henkilön kokemusta. Ilman silmien antamaa informaatiota ihmisen on hahmotettava ympäristöään hyvin pientenkin äänellisten vihjeiden perusteella. Oletimme, että näkörajoitteinen henkilö kuulee varmasti yksityiskohtaisemmin, ja tästä syystä materiaalimme on hänelle tutumpi kuin hyvänäköiselle. Näkörajoitteinen ehkä saisi teoksesta irti monimutkaisempia kuvioita ja assosiaatioita, kuin muut.
Esityskontekstissa teoksella olisi äänimattomainen rooli. Tästä syystä pyrimme siihen, että teos olisi luonteeltaan ennemminkin staattinen kuin johonkin päämäärään johdattava ja antaisi itseään ilmi lyhyelläkin havainnoimisella. Niinpä teoksessa ajallisesti toisiaan lähellä olevien osien tulisi olla draamallisessa suhteessa toisiinsa ja jättää kokonaisuus muodoltaan avoimemmaksi. Kuitenkin vasta kokonaisuus muodostaisi teoksen täyden merkityksen ja perustelisi syvemmin sen sisältämät osat.
Halusimme myös tutkia, onko esitystilanteissa mahdollista käyttää hyväksi sattumaa tai ulkoisia muuttujia: näin esitys muotoutuisi jokaisella kuuntelukerralla hieman erilaiseksi. Teoksen lopullinen esitysmuoto määräytyisi näyttelytilanteen, aiheen, käytettävissä olevan kaluston ja esityspaikan akustiikan määrittelemänä. Miikka varmisti, että sekä me, että kuulijamme tiedostaisivat teoksen konkreettisessa musiikissa olevat juuret.
Mietimme, minkälaiset paikat täyttäisivät vaatimuksemme: pitäisi olla paljon eriluontoisia ääniä, joista osan pitäisi olla selvästi tunnistettavissa, jopa määritellä paikkaa, mutta pitäisi löytyä myös ääniä, joihin yleensä ei kiinnitetä huomiota. Saimme Taidemuseolta näkö- ja liikuntaesteisen Aatu Ahosen yhteystiedot. Hän on ollut mukana arvioimassa ja kehittämässä Taidemuseon näyttelyiden saavutettavuutta. Saimme Aatulta lisää ideoita omiemme lisäksi. Lopulta teimme koeäänitykset juna-asemalla, kauppakeskus Sampossa, Keskipisteen parkkihallissa, kirkossa ja niin sanotun Siltojen lenkin varrella. Näistä valitsimme kohteeksi Siltojen lenkin, sillä sen äänimateriaali oli huomattavasti muita monipuolisempaa. Halusimme muistuttaa myös, että Siltojen lenkkiä todellakin kiertävät kaikki, myös pyörätuolilenkkeilijät. Toivoimme voivamme äänittää ainakin kahden erityyppisen pyörätuolin tuottamaa ääntä.
Anoimme Kierrosta varten Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä 2000 euron ja Taiteen keskustoimikunnalta 1400 euron apurahaa matka- ja kuljetuskustannuksiin, laitteisto- ja studiovuokriin sekä materiaalikuluihin. Kumpikaan taho ei myöntänyt tukea, joten teos toteutettiin hyvin pienimuotoisena ja osana opintojamme. Näin saimme käyttöömme Teakin äänistudion ja kannettavan äänityöaseman. Muut kulut korvasi Taidemuseo.
Kun studiotyöskentely oli ilmaista, matkakustannuksista tuli suurin kuluerä. Koska ääni on materiatonta, ääniteosten materiaalikulut ovat usein hyvin pienet. Työkalut eivät ole ilmaisia opiskelijan valmistumisen jälkeen. Ääniteosten budjetit eivät saisi perustua oppilaitosten varaan, vaan niissä olisi varauduttava maksamaan työvälineiden käytöstä niiden markkinahinta.
Mikäli olisimme saaneet apurahan, olisimme voineet tehdä useampia äänitysmatkoja, irrottaa teoksen koulutyöstä ja koostaa sen kokonaan Rovaniemellä sekä panostaa äänentoistoon enemmän. Myös suurempi ajallinen panostus olisi ollut mahdollista, kun päivärahat olisivat mahdollistaneet keskittymisen nimenomaan tähän teokseen. Opiskelijat ja freelance-taiteilijat joutuvat kasaamaan useita töitä päällekkäin, jolloin kullekin voi varata ajastaan vain katkonaisia hetkiä.
Siltojen lenkki on kaikkien rovaniemeläisten tuntema ulkoilureitti. Rovaniemi sijaitsee Ounas- ja Kemijokien risteyspaikassa. Kaupunkialueella jokien yli pääsee neljää eri siltaa pitkin ja lenkki lähtee aivan Rovaniemen keskustasta. Ensimmäisen sillan, Lainaansillan, rakenteet paukahtavat aina, kun auto ylittää sen. Tämä pauke soi hieman eri tavoin eri vuodenaikoina. Se kuuluu pitkälle, mutta useimmiten sitä ei edes huomaa, saati tunnista. Sillan puolivälissä on suurehko saari, jolle on rakennettu luontopolku, ja jolla pesii paljon lintuja. Lainaan sillan jälkeen reitti kulkee muutaman kilometrin maalaiskunnan puolella ohittaen muun muassa hevostallin. Seuraavana on Suutarikorvan silta, jota pitkin myös junat kulkevat. Kun on palattu kaupungin puolelle, ohitetaan asuinalueita ja saavutaan pian virkistyspaikkojen äärelle. On uimarantaa, skeittiramppia, baaria, puistoa ja leirintäaluetta. Viimeinen silta on Ounaskosken silta, joka Lapin sodan aikana tuhottiin kokonaan ja on sen jälkeen rakennettu entiselleen. Myös sitä käyttävät sekä juna että autot ja kevyt liikenne. Sillan äänellisenä erikoisuutena on kevyen liikenteen väylän lautapohja, joka lonksahtelee polkupyörän alla. Myös auton sisälle kuuluva tiheiden välipalkkien suhahtelu on tunnistettavissa. Sillankaiteiden vaijeriverkko soi tietyissä paikoissa. Reitin viimeinen etappi kulkee kaupungin keskustan ohi aivan joen vieressä. Pääte- ja lähtöpisteessä on matonpesupaikka. Jo mainittujen äänten lisäksi jokea pitkin kulkeva liikenne (veneet ja talvella moottorikelkat ja hiihtäjät), joen virtaus- ja tulvaäänet, linnut ja taivaalla säännöllisesti harjoitteleva Lapin lennosto tuottavat hyvin tunnistettavia ääniä. Siltojen lenkki tarjoaa siis monipuolista äänimateriaalia ja mahdollistaa hyvinkin erilaisia lähestymistapoja.
Vaikka visuaalisesti joki määrittää lenkkiä, äänellisesti se oli hyvin hiljainen. Ainoastaan jäiden lähtiessä ja tulva-aikana se pitää huomattavaa ääntä. Ihmiskorva kuulee joissain paikoissa veden hankaavan rantakiviä muulloinkin, mutta mikrofonimme ei tätä ääntä saanut talteen. Se kuulosti miltä tahansa kohinalta. Halusimme itsepintaisesti saada mukaan vesimateriaalia. Onneksi Suutarinkorvan sillan alta löytyi pieni jokeen laskeva puro, joka lorisi riittävästi. Äänitimme myös sadepisaroiden iskeytymistä erilaisia materiaaleja vasten.
Suunnitelmistamme huolimatta emme saaneet nauhoitetuksi pyörätuolien ääniä. Polkupyörän äänityksen vaikeus ja osittainen epäonnistuminen ehkä latisti intoamme. Saimme kyllä vapaehtoisen rullaajan, muttemme lopulta löytäneet aikaa äänitysten tekemiseen. Ne olisi pitänyt toteuttaa Ounaskosken sillalla sellaisena yön hetkenä, jolloin autoliikenne olisi vähäisimmillään. Olimme haaveilleet myös erilaisten kulkupelien sisäpuolelta äänittämisestä. Tämä toive kaatui rahan vähyyteen: ei autoa, ei junalippua. Pelkän testin vuoksi emme tohtineet lähteä järjestämään näitä ja olihan hyvin mahdollista, että sisäpuolella kuuluisi lähinnä vain moottorin humina, mikä taas ei mitenkään liittyisi siltoihin.
Käytössämme oli kannettava MD-tallennin ja stereomikki. Taustaäänet ja MD:n huono mikrofonietuaste vaikeuttivat hiljaisten äänten tallentamista. Jotta hiljaisetkin äänet saatiin nauhalle, oli työskenneltävä myöhään illalla tai varhain aamulla, kun liikenteen melua ei ollut. MD:ssä oletuksena oleva nauhoitusäänentaso ja kompressointi nopeuttivat työskentelyä, mutta vähensivät mahdollisuuksia hienosäätöön. DAT-nauhuri olisi ollut huomattavasti parempi työväline kenttä-äänityksiin.
Havaitsimme, että kaksi minuuttia oli riittävä määrä materiaalia, jos ääni ei kehittynyt ja muuntautunut.
Halusimme työstää teoksen Rovaniemellä. Työstöympäristö vaikuttaa inspiraatioon ja siihen, miten äänimateriaalin hahmottaa. Rovaniemellä olimme yhteydessä äänten synty-ympäristöön. Kyselimme studiotilaa kansanopisto Rovalasta ja Rovaniemen teatterilta. Rovalan studiota emme olisi saaneet käyttöömme ilman alati läsnä olevaa studion omaa operaattoria. Teatterin studion resurssit taas olivat liian rajalliset ja epävakaat. Koska rahaakaan ei liiemmin ollut, päädyimme työstämään teoksen pääosin kannettavalla äänityöasemalla, Macintosh iBookilla, Riikan ja Teron Rovaniemen kodissa ja viimeistelemään sen Teatterikorkeakoulun studiossa Tampereella. Lopullinen miksaus ja hienosäätö tehtiin iBookilla Taidemuseon tiloissa. Käytimme ProTools-ohjelmaa.
Työskentelimme sekä kirjallisesti, jolloin äänet hahmottuivat assosiaatioidensa kautta, että äänellisesti, jolloin sommittelimme materiaalin äänellisiä ominaisuuksia. Erilaisten taustojemme vuoksi työtapamme eriytyivät tässä vaiheessa: Riikka hahmotti assosiaatioita, Miikka musiikkia. Asioiden erilainen mieltäminen ei kuitenkaan aiheuttanut suuria konflikteja, vaan ennemminkin pakotti perustelemaan ja ottamaan molemmat aspektit huomioon. Myös kuulijat varmasti hahmottivat teostamme näillä molemmilla tavoilla.
Halusimme Kierroksen olevan rakenteeltaan syklinen. Kuuntelu tulisi voida aloittaa mistä tahansa kohdasta, ja sitä pitäisi voida jatkaa useiden kierrosten ajan, niin, etteivät kierrosten rajat erotu. Teoksen kokonaisdramaturgia ei siis perustunut alun ja lopun ilmenemiseen. Teoksen keston, eli esityksen pituuden, määritteli näyttelyn kesto. Jaoimme kuitenkin teoksen teknisesti kappaleisiin, jotka liittyvät toisiinsa hiljaisten ja hitaiden kehittelyjaksojen kautta. Kappalejako mahdollisti myös teoksen jakelun webissä.
Taidemuseolla oli 3.12.2003–25.1.2004 Mahdollisuus pieneen unelmaan –näyttely, jonka teemana oli saavutettavuus ja moniaistisuus. Kuvateokset oli valittu niin, että huononäköinenkin hahmotti ne: valööri- ja värikontrasteja, selkeitä väripintoja ja suuria hahmoja. Veistoksia sai tunnustella. Näyttelyn ohessa oli askartelupaikka, askartelun tuotoksia, esteettömyys lähtökohtana suunniteltuja ideoita leikkikaluista ja tuntoaistilähtökohtaisia tekstiilejä.
Kierros soitettiin kannettavilla cd-soittimilla kahden Genelec 1030A -aktiivikaiuttimen kautta alakerran taimmassa huoneessa.
Akustiikan vuoksi pienikin häly jäi saliin kaikumaan ja Kierroksen hiljaiset yksityiskohdat peittyivät. Silloin, kun salissa oli vain muutama ihminen, äänet kuuluivat tyydyttävästi. Äänen voimakkuudella emme halunneet lähteä ylittämään melua, sillä silloin myös Kierros olisi puurouttanut itsensä. Halusimme myös antaa Taidemuseon kävijöille mahdollisuuden keskittyä visuaaliseen taiteeseen ilman että äänet olisivat tuntuneet häiritseviltä. Tästä syystä teoksessa oli lepokohtia ja hiljaisia/hitaita kehittelyjä ja varsinainen kuuntelupaikka yritettiin suunnata mahdollisimman pienelle alueelle. Sen verran kaikuisa ja äänet kaikkialle heijastava esitystila kuitenkin oli, että kuuntelupaikka oli kuuntelupaikka lähinnä stereokuvansa puolesta.
Kaiutinten yhteydessä oli kartta, jossa oli ympyröity äänityspaikat. Taidemuseo järjesti myös palautelaatikon. Äänitiedostot olivat ilmaiseksi ladattavissa Taidemuseon nettisivuilta. Niiden äänenvoimakkuus oli tietokonekaiuttimille liian heikko, ja ne toimivat parhaiten kuulokkeilla kuunneltuna.
Kuuloaistiakaan ei ole
unohdettu. Teatterikorkeakoulussa äänisuunnittelua opiskelevien Miikka Ahlmanin
ja Riikka Korpelan ääniteos ”Kierros” on tarjoaa myös päänvaivaa. Sen äänet on
nauhoitettu muutamana viime kesän päivänä kaikkien rovaniemeläisten tunteman
siltojen lenkin varrelta. Teos on koostettu yhdistelemällä ja käsittelemällä
siltakierroksen materiaalia. Äänityspaikoista on kartta, ja kuulijan tehtäväksi
jää arvuutella, mistä mikin mäiske tai hurina on peräisin.
Outi Torvinen, Lapin Kansa 4.12.2004.
Näyttelyn vaikuttavin työ
taitaa olla Riikka Korpelan ja Miikka Ahlmanin ääniteos Kierros, joka antaa
syvyyttä näyttelyn veistoksiin ja maalauksiinkin. Viime kesänä Rovaniemen keskustassa
ja sen liepeillä nauhoitetut äänet piirtävät kuvaa lähimenneisyydestä.
Rovaniemen kesän äänet tuntuvat ihanan lumoavilta, varsinkin nyt kun räntäinen
joulukuu laahustaa kohti pimeää uutta vuotta. Kaihoisa tunne valtaa mielen
teoksen äärellä. Ihminen tuntuu usein kaipaavan johonkin toiseen paikkaan ja
aikaan. Talvella ikävöi kesän lämpöä ja kesällä ärsyyntyy paahtavasta
helteestä. Tässä hetkessä eläminen on yllättävän hankalaa. Ja kuitenkin elämä
kaiketi tapahtuu ja on juuri nyt eikä muutama vuosi sitten tai vasta jonkun
ajan päästä.
Ville Vuorenmaa, Lapin Kansa 14.12.2004.
Litteroinnissa on lisätty välimerkkejä ja korjattu kirjainkokoja.
Liian pitkään kuuluu joitain ääniä – esim.. liikennevalot. Loistava idea!!
Alko vähän pelottaa ku siinä oli epämääräsiä ääniä. kiva kokemus
Kiva juttu.
Vähän liian pitkä, mutta muuten tosi mielenkiintoinen. 2-vuotias tanssi innoissaan liikennevalojen tahtiin.
Hyvä.
Oli ihan mielenkiintoista. Siltojen lenkillä käynyt.
Hei aivan upeita juttuja!
Kiitos
Veturi liikennevalot
En veturi En liikennevalo
Emme yleensä kiinnitä huomiota pieniin asioihin. Ja teoksen kuulisi paremmin ilman muita ärsykkeitä. Eli henkilökohtainen mielipide on, että tämä kuunneltaisiin pimeässä huoneessa.
Kiva idea. Voi saada inspiraation kuunnella ulkona kävellessään millaisia ääniä ympärillä kuuluu, ei vain sitä mikä näkyy tule enää tarkkailleeksi. Kiitos ideasta.
Äänet liian pienellä.
Moi
Hauska ja mielenkiintoinen
Veturi ja en pidä. Liikenne valo pidän.
Teoksia katsellessa tai kosketellessa äänet vaikutti 2:lla tavalla. a) tarve vilkaista taakseen ettei jää alle b) pakonomainen tarve [loppu hukassa]
Mahtava
Hyvä idea, että nauhoititte ääniä, joita kuulee joka päivä, mutta joihin ei monestikaan kiinnitä huomiota
On ollut kivaa
Ois voinut olla kovemmalla ja keskellä olis voinu olla tuoleja, kun olis kiva istua rauhassa ja kuunnella kun istu tässä laatikon vieressä ei stereokuva päässyt oikeuksiinsa. Muuten mukavaa ja rauhallista kolinaa ja suhinaa ja pehmeää.
Surkeaa
Tosi hienot ja eloisat kun sain kokeilla
En koko teosta kuullut, mutta sillan ylittävät autot ja sadepisarakohdat olivat aika jännittäviä. Joistakin kohdista tuli mieleen Plastiq Phantom, joka tosin on elektronista musiikkia.
Äänen ulkopuoliset tekijät vaikuttivat kuunteluun paljon. Näyttely-ympäristö, kartta ja muu tieto johtivat muun muassa äänityspaikkojen arvailuun. Se ei oikeastaan kuitenkaan haitannut, koska yksi teoksen teemoista kuitenkin oli johdattaa kuulijat kiinnittämään huomiota jokapäiväisiin paikallisiin ääniin ja niiden laatuun. Syy-seuraussuhteen rikkominen ajallisesti ja varsinkin visuaalisesti joka tapauksessa abstrahoi ääntä paljon. Esimerkiksi kartta on ajallisen olemuksensa ja kaksiulotteisuutensa johdosta selkeästi erilaatuista informaatiota, eikä näin ollen juurikaan korjaa rikottuja syy-seuraussuhteita. Esitysyhteydessään teos toimi kuten halusimme.
Rovaniemen taidemuseo ja Lapin taitelijaseura hakivat ehdotuksia kesällä 2004 järjestettävään kaupunkitaidetapahtuma PANGiin syksyllä.
Taidetapahtuman tarkoituksena
on löytää uusia tapoja luonnonmaiseman ja kaupunkiympäristön kohtaamiseksi sekä
luoda uudenlaista Rovaniemen kaupunkikuvaa. Taideteosten kautta
kaupunkihistorian ja paikalliskulttuurin tuntemus ja arvostus lisääntyvät.
Taide sukeltaa arkipäivään ja herättää tarkastelemaan ympäristöä uudella
tavalla. Päämääränä on tuottaa taidetta kaikille esteettömästi ja taiteen
keinoin luoda tyytyväisyyttä, turvallisuutta ja ympäristöllisten asioiden
huomioon ottamista.
PANG-info
Mielestämme tässä tapahtuman infossa oli kuin kuvattu Kierrosta, joten päätimme hakea tapahtumaan. Hakemuksessamme ehdotimme, että ensimmäistä Kierrosta sovitettaisiin uudestaan, ja että talven aikana kerättäisiin lisää äänimateriaalia. Toinen Kierros laitettaisiin esille siltojen lenkin varrella oleviin kahviloihin tai muihin liikkeisiin. Tässä vaiheessa ajattelimme kokeilla äänen toistamista kaiutinten kautta liikkeiden hiljaisissa huoneissa tai osissa.
Teoksemme budjetista oli tulla este sen valinnalle. Ehdottamaamme 2000€ pidettiin liian suurena tapahtuman kokonaisbudjettiin nähden. Neuvottelimme järjestäjien kanssa uudeksi budjetiksi noin 1000€, ja päädyimme jälleen Teatterikorkeakoulun äänityökalujen varaan. Kaikki matkakulut piti supistaa mahdollisimman pieniksi, päivärahoja saisimme vain muutaman. Palkkioita tekijöille ei sisältynyt tapahtuman budjettiin. Jopa taidemaailman instituutioissa oletetaan, että taiteilijoiden into riittää työskentelemään ilmaiseksi tai jopa omalla kustannuksellaan. Tämä on huono asia, koska ne ovat kuitenkin ainoita tahoja, joilla on edes vähäinen mahdollisuus maksaa edes minimaalisia palkkioita.
Kun budjetti saatiin sovituksi, saimme kutsun osallistua tapahtumaan. Kirjoitimme sopimuksen järjestäjien kanssa. Koska kyseessä oli hyvin pieni taloudellinen riski, ei kumpikaan osapuoli vaatinut riittävän tarkkaa sopimusta. Mielestäni sopimuksessa olisi pitänyt eritellä tarkemmin, kuinka kulujen korvaaminen ja teosten pystytys ja purku jakautuu taitelijoiden ja järjestäjien kesken. Onneksi näistä ei tullut suurempia ongelmia. Sopimuskäytäntöä tulisi kuitenkin kehittää. Selkeä ja yksityiskohtainen sopimus antaa paremman työrauhan, koska se kuvaa ne oletukset, joita osapuolilla toisistaan on. Oletuksista on vähintään keskusteltava, sillä taidemaailmasta näyttää puuttuvan yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen malli. Esimerkiksi teatterissa sopimuksien ja oletusten taustalla on selkeä työehtosopimus, joka määrittää kunkin tahon vastuut ja velvollisuudet.
Riikka kävi äänittämässä Siltojen lenkkiä talvella pariin otteeseen. Ensimmäinen talvinen äänityskierros meni pilalle tuulisuojan puutteessa. Silloin kuitenkin löytyi ääniä, jotka ovat talvella erilaisia. Selkein uusi ääni oli jatkuva moottorikelkkojen ulina, kun turisteja ajelutetaan pitkissä letkoissa joen jäätä pitkin. Siltojen pauke soi erilailla. Askelet narskuvat, pyöräilijöitä ei ole, mutta hiihtäjiä senkin edestä. Äänet tuntuvat kantavan pidemmälle tai pikemminkin pidemmältä.
Toisella äänityskerralla talteen tuli Lainaansillan talvinen pauke, Koivusaaren pitkospuut, sulava Snow Show –jääteos sekä liikennettä vanhalla rautatiesillalla. Riikka äänitti myös kauempana kaupungista moottorikelkkoja, hiihtäjiä ja lumen narsketta, jottei niiden taustalle olisi tullut autojen ääntä.
Lumien jo sulettua Riikka kävi vielä etsimässä uusia ääniä. Niitä olivat lokkien lauma ensimmäisessä sulassa, kevään kovan virtauksen ääni, joka ei kuitenkaan tallentunut nauhalle niin kuin korva sen kuuli, ja Jätkänkynttilän sillan pauke. Muuttolintulaumoja ja jäiden lähtöä olisi voinut ottaa myös, jos olisi jaksanut niitä vaania.
Kaikille vuodenajoille yhteisiä ääniä olivat Rovaniemen yllä harjoittelevat hävittäjät ja autojen suhina ja silloilla aiheuttama pauke. Autoja ja hävittäjiä ei pääse lenkin varrella koskaan täysin pakoon. Virtaavan joen äänen korva kuulee, mutta sen tallentaminen on hankalampaa.
Halusimme viedä äänet esille niille paikoille, joissa Siltojen lenkkiä kiertävät kuntoilijat pysähtyvät. Näin kohtaaminen tapahtuisi arjessa ja niin, että äänet ja kuuntelija ovat samassa tilanteessa keskenään. Siksi etsimme sijoituspaikkoja lenkin varrelta. Kohderyhmänämme olivat nimenomaan lenkkeilijät. Muille annettaisiin potkua lähteä tutustumaan lenkkiin. Tunnelman halusimme pitää rauhallisena, kotoisena ja arkisena. Siksi vältimme äänten sijoittamista instituutioihin, virastoihin tai kapakoihin, joista muuten olisi löytynyt sopivia sijoituspaikkoja.
Yksi ajatus oli myös, että kaikissa esityspaikoissa olisi ollut erilaiset äänet, jolloin kuulija vielä selvemmin ohjattaisiin kiertämään koko lenkki, ja teos olisi yhdistynyt kuulijan mielessä kokonaisuudeksi lenkkipolulla yhdessä reaaliajan äänien kanssa. Tätä ideaa tutkimme liian vähän, sillä äänimateriaali alkoi hahmottua kokonaisrakenteeksi ennemminkin vuoden kiertoon suhtautumisen kautta. Ääni hahmottui yhdeksi jatkuvaksi kokonaisuudeksi useiden lyhyempien kappaleiden sijasta.
Kokosimme ääntä yhteen järjestelemällä ensimmäisen Kierroksen kappaleista kehittelykulkuja ja johdattamalla niitä eteenpäin uuden materiaalin avulla. Karsimme aiemman Kierroksen hiljaisia välikkeitä, jotka olivat välttämättömiä museoympäristössä, mutteivät enää yhdeksi kappaleeksi kiertyvässä äänessä. Etsimme talviselle materiaalille yhden paikan, sillä emme halunneet ripotella sitä joka puolelle. Löysimme materiaalin ja muodon, joka johdatti äänen talveen ja sieltä pois niin, että musiikillinen rakenne säilyi eheänä. Pyrimme kuitenkin säilyttämään ensimmäisen Kierroksen kehämäisen kokonaisrakenteen, jossa alku ja loppu liittyvät toisiinsa.
Esityspaikoiksi saimme sovittua pienen perheravintola Oktetin, kahvila-ravintola Ounaspaviljongin ja huviristeilyvene Kemijoen Helmen. Sekä Oktetti että Paviljonki sijaitsevat Siltojen lenkin varrella ja ovat suosittuja koko perheen poikkeamiskohteita. Kemijoen Helmi taas seilaa siltojen alitse esitellen Rovaniemen vesistöjä turisteille. Oktetin omistajapariskunta oli hyvin innostunut ideastamme, muihinkin paikkoihin saimme luvan helposti. Ainoastaan yksi paikka, johon soitimme, kieltäytyi yhteistyöstä. Kuitenkin kun olimme viemässä teosta Kemijoen Helmeen, sen omistajat yllättäen peruivatkin lupauksensa. Emme halunneet puskea työtä vastahakoiseen ympäristöön, joten luovuimme Kemijoen Helmestä. Etsimme tilalle korvaavaa paikkaa samana iltana. Lähimpänä muiden paikkojen kanssa samanhenkinen olisi ollut Suutarinkorvan Esso maalaiskunnan puolella. Huoltoaseman kahvilassa oli visuaalisesti hyvä sijoituspaikka, mutta taustaäänet olivat liian häiritsevät. Lopulta teos oli esillä ainoastaan Oktetissa ja Ounaspaviljongilla, sekä tietenkin internetissä PANGin sivuilla mp3-muodossa.
Olimme suunnitelleet, että myös toinen Kierros esitettäisiin kaiuttimien kautta. Kun esityspaikat kuitenkin olivat liikeyrityksiä, ja kuuntelijat niiden asiakkaita, päädyimme tarjoamaan äänet kuulokkeisiin. Näin ne eivät häirinneet normaalia liiketoimintaa ja me puolestamme saimme suodatettua ympäröivät äänet hieman pienemmälle. Kaikissa kahviloissahan on nykyään joko taustamusiikkia tai vähintäänkin radio päällä.
Tarvitsimme pienet laatikot, joiden sisälle mahtuisi cd-soitin ja päälle kuulokkeet ja infolappu. Käytettyjen tavaroiden Rompetorilta löytyi vanhoja puisia, istuimen korkuisia kaappeja, joissa oli kaksi vetolaatikkoa. Meille ne olivat mainion funktionaalisia; laatikoiden vetopuolen voi asettaa seinää vasten, jolloin cd-soitin on turvassa varkailta. Kuuloke- ja virtajohdot sai vedettyä laatikosta pienen reiän läpi. Sisäpuolella johdot on solmittu niin, ettei niitä voi vetää reiästä ulos. Kaapin päällä oleva pehmuste houkuttelee istumaan ja kuuntelemaan. Kaappien pinta oli huonossa kunnossa, joten maalasimme ne valkoiseksi. Sijoituspaikoilla kaappien lähelle kiinnitettiin myös kartta, josta näkyivät äänitys- ja esityspaikat. Lisäksi tarjolla oli pieni infolappu ja PANG-esitteitä.
Ounaspaviljongilla sijoitimme kaapin rauhallisen näköiselle seinälle, jossa se sai tilaa ympärilleen. Parin päivän päästä jouduimme vaihtamaan paikkaa, sillä sijoitus oli liiankin huomaamaton. Kukaan ei ollut käynyt kuuntelemassa teosta. Uusi paikka oli lähempänä myyntitiskiä ja vilkkaamman kulkureitin vieressä. Oktetissa suunnittelimme ensin kaapin sijoittamista ulkoterassille, mutta tästä olisi aiheutunut liikaa vaivaa liikkeen pitäjille, joten lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli sisätilan nurkkaus.
Olimme ajatelleet liittää jokaiseen soittimeen kahdet kuulokkeet. Tätä emme kuitenkaan testanneet ajoissa, ja niinpä pystytysvaiheessa huomasimme, ettei soitinten vahvistin jaksanut kaksia kuulokkeita. Jätimme Kemijoen Helmeen tarkoitetun kolmannen soittimen Oktettiin, jolloin sinne saatiin kahdet kuulokkeet. Ounaspaviljongilla kuulokkeita oli vain yhdet.
Riikka, joka jäi Rovaniemelle avajaisten jälkeenkin, kävi alkuviikolla joka päivä, ja loppuviikolla silloin tällöin esityspaikoilla juttelemassa henkilökunnan kanssa. Tämä oli teoksen kannalta erittäin tärkeää, muttei silti riittänyt varmistamaan esillepanon onnistumista. Henkilökunta suhtautui molemmissa paikoissa teokseen myönteisesti ja uteliaasti. Kaikki olivat selkeästi teoksen puolella, ja ilmapiiri näin juuri sellainen, kuin olimme toivoneetkin. Ounaspaviljongilla ongelmaksi muodostui ensin teoksen huono sijoittelu. Tämän korjaamisen jälkeenkään kuuntelijoita ei juuri ollut. Ensinnäkin asiakkaita oli melko vähän, toisekseen he viettivät sisällä hyvin vähän aikaa. Paviljonki sijaitsee uimarannan vieressä. Nyt toisella puolella oli myös kiertävä tivoli. Molemmat toivat asiakkaita kauniilla ilmalla, mutta myös vetivät heidät jäätelöineen saman tien takaisin pihalle, tai oluttuoppeineen terassille. Juuri kukaan ei jäänyt juomaan kahvia tai syömään sisälle, eikä näin ollen tullut kiinnostuneeksi teoksestamme. Koska Paviljonki on tilava, ei yksinään työskentelevällä myyjälläkään ollut mahdollisuutta irtautua tiskiltään ja ohjata kävijöitä teoksen luokse.
Oktetti osoittautui huomattavasti paremmaksi sijoituspaikaksi. Siellä riitti asiakkaita, he viipyivät pitkään, ja henkilökunta aktiivisesti innosti heitä tutustumaan teokseen ja jutteli siitä heidän kanssaan. Ongelmia oli silti Oktetissakin. Emme osanneet tarpeeksi selkeästi ohjeistaa henkilökuntaa teoksen käyttämisessä, tai oikeammin siitä, ettei heidän olisi tarvinnut käyttää sitä lainkaan. Olimme ajatelleet äänten pyörivän kaapissaan automaattitoistolla, ja että kuuntelija voisi aloittaa kuuntelun kappaleen mistä kohdasta tahansa. Tätä emme osanneet välittää henkilökunnalle ilmeisesti siksi, että se oli meille itsellemme liiankin itsestään selvää. Niinpä he aina vaivautuivat kaivamaan soittimen esiin ja painamaan playta, tai ohjasivat kuuntelijan tekemään tämän. Koska olimme asetelleet kaapin niin, että soittimen vieminen kaapin sisältä olisi mahdollisimman hankalaa, seurasi tästä tietenkin se, että kaappia siirreltiin jatkuvasti ja johdot sotkeutuivat rumasti toisiinsa. Visuaalisuus ja vaivattomuus siis kärsivät. Toisaalta tällaisen esitystavan etuna oli se, että kuulijat tulivat välttämättä keskustelleeksi teoksesta, jolloin he ehkä keskittyivätkin siihen syvemmin. Henkilökunta keräsi meille paljon palautetta ja innostui juttelemaan teoksen äänistä ja siitä saamastaan omasta kokemuksesta. Keskustelut olivat hyödyllisiä ja mielenkiintoisia.
Rovaniemen keskustasta katsottuna teoksemme oli sijoitettu vaikeasti. Se vaati useiden kilometrien liikkumista. Koska PANG-viikon aikana keskustassa oli paljon tapahtumia ja koska osa teoksista oli hyvinkin näkyviä, jäimme ilman huomiota kritiikeissä ja muissa lehtijutuissa. Ainoa arvostelu, jossa meidät mainittiin, oli tyrmäävä:
Koskipuistosta eteenpäin
siltojen lenkki kulutti enemmän kenkiä kuin aivoja. Riikka Korpelan ja Miikka
Ahlmanin ääni-installaatio Kierros löytyi lauantaina ainoastaan ravintola
Oktetista. Ajatus lähteä kuuntelemaan CD-korvalappustereoista ääniä, joita
luonnostaan matkan varrella kuulee, jätti ihmettelemään tekijöiden alkuperäisiä
tarkoitusperiä, ja terassilla soittimiaan virittelevien nuorten virkistävä
soundcheck vei voiton. Täytyy myöntää, että odotin jotain muuta.
Richard Kautto, Lapin Kansa 6.7.2004
Tekijöiden on syytä analysoida saamansa kritiikki. Arvostelusta pistää silmään ensimmäisenä installaatio-sana, ja seuraavana kirjoittajan mainitsemat odotukset. Ilmeisesti nämä liittyvät yhteen. Olimme käyttäneet teoksestamme sanaa installaatio siinä vaiheessa, kun teimme siitä ehdotuksen PANG-raadille. Tällöin ensimmäinen Kierroskaan ei ollut vielä valmis, ja mielessämme oli äänten sijoittaminen tilaan monimutkaisemman äänentoiston ja –soiton avulla. Tällöin installaatio-sana olisi ollut perusteltu. Myöhemmin, kun esillepano yksinkertaistui, jätimme sanan pois, ja puhuimme vain ääniteoksesta. Jossakin sana on kuitenkin jäänyt elämään, ja näin luonut odotuksia, jotka eivät vastanneet sitä, mihin itse olimme päätyneet.
Odotukset ja ympäristön ärsykkeet ovat heikentäneet kriitikon kykyä keskittyä kuuntelemaan äänen sisältöä. Arvostelusta välittyy, ettei hän ole kuullut kuin äänitettyjä, peräkkäin soitettuja ääniä. Se, millä periaattein ne on sommiteltu, minkälaisen rakenteen ja kierteen ne muodostavat ja miten ne suhteutuvat toisiinsa, on jäänyt häneltä huomiotta. Niinpä hän voi perustellusti ihmetellä ulkoäänien tuomista sisälle, sillä muu idea ei ole teoksesta välittynyt hänelle. On kuin hän katsoisi maalausta, ja ihmettelisi miksi sen pigmentit on täytynyt kaivaa maasta ja kiinnittää kankaalle. Kriitikko myös eristi teoksen ja sitä varten kuljettavan matkan toisistaan. Hän ei ajatellut matkan aikana tapahtuvan kuulemisen ja teoksen aiheuttaman kuulemistavan muutoksen olevan osa teosta. Näin ilmeisesti siksi, etteivät äänemme muuttaneet hänen kuulemistapaansa mitenkään.
Pyysimme molempien esityspaikkojen henkilökuntaa keräämään ylös ihmisten spontaaneja kommentteja Kierroksesta. Oktetin henkilökunta jutteli aktiivisesti asiakkaidensa kanssa, ja sai tätä kautta heiltä palautetta. Heiltä kuulimme positiivisia kommentteja, muttemme mitään kovin tarkkaa. Ilmeisesti kuuntelijat olivat olleet positiivisen uteliaita, eivätkä olleet ainakaan pettyneet. Ounaspaviljongilta palautetta ei kertynyt, sillä teoksen kuunteli vain yksi perhe, joka ei sitä kommentoinut. Muilta PANG-tapahtuman taiteilijoilta tai järjestäjiltä emme kuulleet kommentteja. Se, miten teos koettiin, jäikin hieman hämäräksi. Ehkä esityspaikoilla olisi voinut viettää enemmän aikaa tarkkaillen vastaanottoa. Toisaalta tämä olisi voinut häiritä kuuntelijoita.
Taide vaatii pysähtymistä. Ärsykkeistä täydessä ympäristössä pysäyttäminen ei ole helppoa. Hätkähdyttävät keinot vasta herättävät huomion, syventymistä tai keskittymistä ne eivät takaa. Halusimme Kierroksen olevan vapaaehtoinen, antaa vapauden uteliaisuuteen, välttää pakottamista. Oliko kuulijoilla tarpeeksi rauhaa ja aikaa vapautua oletuksista ja alkaa hahmottaa uudelleen?
Kuulokkeet olivat oikea ratkaisu. Näin kokemuksesta tuli henkilökohtainen eikä kollektiivinen, tavallaan se pimeä huone, josta ensimmäisen Kierroksen joku kuulija oli maininnut. Kuulokkeiden käyttäminen mahdollisti myös tarkemmat yksityiskohdat. Kaksien kuulokkeiden tarjoaminen rinnakkain olisi ollut kiinnostavaa. Se olisi antanut kuulijoille mahdollisuuden peilata reaktioitaan keskenään. Todennäköisesti he olisivat myös tarkkailleet, kuulevatko samaa vai eri ääntä, mikä taas olisi häirinnyt keskittymistä.
Teoksen esillepanossa olisi pitänyt olla vaativampi. Esityspaikkojen henkilökunnan kanssa olisi pitänyt viettää enemmän aikaa, jotta teoksen tarkoitus olisi tullut heille selvemmäksi ja ylläpito vakioitunut. Ajallinen panostus teokseen olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää, jos siitä aiheutuvat kustannukset olisi korvattu.
Valkoisten seinien sisällä museotilassa, täysin irrotettuna alkuperästään, jopa eri vuodenaikana, idea toimi kieltämättä paremmin. Toinen Kierros vaikutti kuvaukselta siltojen lenkistä, mikä ei ollut tarkoituksemme. Se oli joka suhteessa liian lähellä äänten syntypaikkoja. Abstrahoiminen jotain etäisyyttä kasvattamalla olisi tehnyt teokselle hyvää. Ääntä olisi pitänyt stilisoida enemmän.
Mahdollisuus Pieneen unelmaan –näyttely
http://www.rovaniemi.fi/?deptid=8734
PANG-kaupunkitaidetapahtuma
http://www.rovaniemi.fi/?deptid=7273